KuntaIT-hankkeet tutuiksi 
Nyt on oikea aika tutustua KuntaIT:n hankkeissa syntyneisiin tuotoksiin – ratkaisuihin ja palveluihin, jotka tukevat kuntien sähköisten palvelujen ja asioinnin kehittämistä sekä tietohallintoyhteistyön edistämistä. Ratkaisut tarjoavat työkaluja kunnan toiminnan kehittämiseen, esimerkiksi
ICT-palvelujen toteuttamiseen, sähköiseen arkistointiin, rakennetun ympäristön palveluihin tai
vaikkapa kuntatyöntekijöiden rekrytointiin.
KuntaIT:n hankkeet ovat edenneet projektisuunnitelmien mukaisesti. Vuoden 2010 loppuun
mennessä kunnille on tarjolla toiminnan kehittämiseen uusia sähköisiä ratkaisuja ja palveluja.
Niiden hyödyntämisen tukeminen on tänä vuonna keskeinen tehtävämme ja lupaamme tuen jatkuvan myös lähivuosina.
Tänä vuonna tulemme paikan päälle kuntiin esittelemään hankkeita käytännössä. Sivustomme tapahtumat-osiossa julkaisemme ”kiertueohjelman”. Ole hyvä ja valitse sieltä sinulle sopivin paikkakunta. Tai ota yhteyttä, jotta voimme järjestää esittelyn muuna aikana. Olemme hyvin iloisia yhteistyöstä ja kiinnostuksesta, jota kuntien edustajat ovat jo tähän mennessä osoittaneet KuntaIT-hankkeita kohtaan.
Olemme saaneet paljon yhteydenottoja isoista tai keskikokoisista kunnista. Nyt haluan kannustaa myös pieniä kuntia harkitsemaan toimintansa kehittämistä yhteistyössä KuntaIT:n ja myös naapurikuntiensa kanssa. Alan toimijoiden, asiantuntijoiden ja kuntapäättäjien verkostoitumisen edistäminen on osa toimintaamme. Verkostoja luomalla saamme käyttöömme hyviä valmiita ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä, eikä ole tarpeen tehdä erillisiä ja päällekkäisiä suunnittelutöitä.
Mikä hankkeistamme kiinnostaa sinua? Ota yhteyttä lisätietojen antajaan, niin kuulet käytännön kokemuksia.
Yhteystietomme ja palautelomakkeen löydät sivustoltamme.
Yhteistyöterveisin
Heikki Talkkari
neuvotteleva virkamies
valtiovarainministeriö