Skip Ribbon Commands
Skip to main content
mattifranck2932010

Kuntasektorilla tarvitaan muutosta IT-johtamisessa

Tietotekniikka on nähty kuntasektorilla perinteisesti pelkkänä työkaluna kustannustehokkuuden ja toiminnan tehokkuuden lisäämiseen. Tätä kuvaa hyvin se, että IT-toiminnot on usein organisoitu osaksi taloushallintoa.

Tietotekniikan rooli on kuitenkin hyvin strateginen. Kuntasektorilla tätä on vielä ymmärretty aika vähän. Sen sijaan yritykset ovat jo pitkään nähneet tietotekniikan strategisesti ylivoimaisen kilpailukyvyn ja menestyksen mahdollistajana. Tietotekniikan merkitys on nähty uusien liiketoimintojen, varsinkin sähköisen asioinnin kehittämisessä.

Kuntasektorin toimialojen siiloutuminen vaikeuttaa toimintojen tehostamista. Tieto ei siirry yli hallintorajojen ja päällekkäistä työtä sekä investointeja tehdään. Siiloutumista on sekä kuntien sisällä että kuntien välillä.

Tärkeimpiin prosesseihin kuten esimerkiksi asiakaspalveluun tarvitaankin horisontaalisia toimintamalleja, jotka poistavat osa-optimoinnin niin kuntien sisällä kuin niiden välillä. Tällaisille prosesseille pitää olla myös vahva omistaja yli hallintokuntien ja muiden organisaatiorajojen. Horisontaalinen ajattelu mahdollistaa siirtymisen hallinto- ja virastokeskisyydestä asiakaskeskeiseen toimintaan.

Hyviä esimerkkejä löytyy läheltä: Tanskan asiointitiliratkaisut ovat jo tulleet tutuiksi kaikille. Lisäksi myös Ruotsissa on terveydenhuollossa yksi valtakunnallinen, helposti muistettava palvelunumero ja verkko-osoite www.1177.se, josta saa terveysneuvontaa ja josta voi jopa varata ajan oman paikkakunnan terveydenhuoltoon − tietenkin 24/7.

Tämä edellyttää muutosta johtamisessa. Tietotekniikan rooli on ymmärrettävä ja sen johtaminen on nostettava strategiselle tasolle. IT-johtajien on oltava mukana strategisen tason suunnittelussa vahvana sisällön tuojana. On ymmärrettävä, että siiloista on siirryttävä uudenlaiseen ajatteluun − myös IT-toiminnassa, tietohallinnossa.

Jokaisen kunnan ja kaupungin ei kannata rakentaa ratkaisuja itse, vaan erilaiset yhteistyömallit sekä palvelujen suunnittelussa että toteuttamisessa ovat keino saada aikaan tuloksia nopeasti. Oulun, Kuusamon ja Rovaniemen kaupunkien tietohallinnon yhteistyöverkosto ePohjois-Suomi on hyvä esimerkki työnjaosta eli siitä, miten toimintojen kehittäminen on vastuutettu eri kaupungeille; lopputulos on kaikkien käytettävissä.

Digitaaliset palvelut antavat mahdollisuuksia aivan uusien ja uudella tavalla toteutettujen palvelujen käyttöönotolle. Kehitettävien ratkaisujen on perustuttava yleiskäyttöisiin komponentteihin ja laajaan yhteistyöhön seudun, valtakunnallisten toimijoiden sekä yritysten kanssa.

Me KuntaIT:ssä tuomme vaihtoehdon yksin tekemiselle: yhteistyön valtakunnallisella tasolla. Mahdollistamme sen, että kunnissa aletaan ajatella entistä enemmän horisontaalisesti. Sen sijaan, että 350 kunnassa kehitettäisiin omia toimintamalleja, -prosesseja ja IT-ratkaisuja, kehitystyötä tehdään yhdessä, yhteiskäyttöön. Suunnittelun lisäksi pyrimme varmistamaan käyttöönoton, käytön ja tuloksien seurannan. Yhteiset kehityshankkeet eivät riitä − ratkaisuja myös toteutetaan ja käytetään yhdessä. Toivomme kunnilta ja seutukunnilta aktiivista osallistumista.

Yhdessä tekemällä saadaan tehokkaampia ja toimivampia ratkaisuja! Tervetuloa mukaan.

Matti Franck
IT-johtaja, valtiovarainministeriön KuntaIT-yksikkö