Skip Ribbon Commands
Skip to main content
pekkavhkangasjajukkavornanen962010

Kuntakentälle yhtenäisiä ratkaisuja ja toteutusvoimaa

Kuntakiertue sai hyvää palautetta Kuopiossa. Kuntakentälle kaivattiin yhtenäisiä ratkaisuja ja lisäresursseja toteutukseen.

Kuopion kaupungin kulttuurijohtaja Pekka Vähäkangas on huolestunut siitä, että Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä.
- Näen yhtenä syynä julkisen hallinnon linjattomuuden tai hampaattomuuden johtaa tätä kansallisen kilpailukyvyn kannalta olennaista asiakokonaisuutta. KuntaIT on ehdottomasti oikeansuuntainen ja järkevä toimenpide hajanaisen kentän yhtenäistämiseksi, palveluiden priorisoimiseksi ja linjaamiseksi.

Vähäkangas päivitti tietonsa KuntaIT:stä ja sen kehittämishankkeista kuntakiertueen Kuopion tilaisuudessa.
- On hyvä kuulla, mitä ratkaisuja valtakunnallisesti etsitään. Näin on helpompi katsoa omia paikallisia haasteita ja välttää turhaa päällekkäisyyttä.
- Toisaalta toivoisin, että sektoroitunut valtionhallinto pystyisi myös linjaamaan vielä paremmin tietoyhteiskunnan kannalta keskeisiä tavoitteita. Nyt näkymättömät hallinnonrajat näyttävät luovan turhan monimutkaisia ratkaisuja. Toivottavasti lainsäädännöllä saadaan aikaan järkeviä kokonaisuuksia esimerkiksi tietosuojan osalta.

IT:n rooli tulee Pekka Vähäkankaan mielestä korostumaan kaupunkien kulttuuritarjonnan markkinoinnissa ja viestinnässä.
- On tärkeä mahdollistaa nykyistä vielä paremmin ajasta ja paikasta riippumattomat sähköiset palvelut. Kirjastopalvelut ovat edelläkävijä ja osoitus toimivista palveluista kulttuurin alalla. Sähköinen lipunmyynti tulee yleistymään entisestään. Markkinointi- ja tiedotuskanavana sosiaalinen media on jo nyt osa palvelukonseptia, ja sen merkitys on kasvussa. Näen tässä merkittäviä mahdollisuuksia.

Pekka Vähäkangas pitää KuntaIT:n tavasta nostaa esille ja priorisoida julkisen sektorin tarpeita.
- Toivoisin jatkossa, että tätä hyödynnettäisiin laajemmin kehitettäessä julkisen sektorin palveluita. Olisi mietittävä, mihin hallinnon rajoja tarvitaan ja miten julkiset eli valtion ja kunnan palvelut, voisivat toimia yhteen entistä paremmin. KuntaIT voisi myös viedä viestiä kehittämistarpeista päättäjille. Ministeriöittäin sektoroitunut kehittämisote ei ole oikea, vaan tarvitsemme nykyistä jämäkämpää otetta tietoyhteiskunnan kehittämiseen.

Lisää toteutusvoimaa
Kuopion kaupunki on pyrkinyt tekemään tiivistä yhteistyötä KuntaIT:n kanssa eri hankkeissa, kuten muun muassa arkkitehtuurien määrittelyssä. Kaupungin IT-johtaja Jukka Vornanen päivitti kuntakiertueen Kuopion tilaisuudessa yleiskuvaa siitä, missä julkishallinnon tietohallinnon järjestelyissä mennään tällä hetkellä. - Perusajatus, jonka mukaisesti KuntaIT tuo yhteiset ratkaisut kuntien ulottuville on hyvä. Toisaalta resurssit toteuttaa näitä asioita ovat olleet aivan liian vähäiset. Tahto ja asia ovat hyviä, mutta toteutusvoimaa on liian vähän.