ASPA hyvässä vauhdissa toimintamallista käytäntöön
Kuntien asiakaspalvelun uusi toimintamalli kiinnostaa kuntien johtoa ja asiakaspalvelun kehittäjiä, todettiin Oulussa 27.8.2010 pidetyssä Asiakaspalvelukeskus-projektin päätösseminaarissa. Paikalla oli kahdeksisenkymmentä kuntien, valtion ja eri toimijoiden edustajaa.
Seminaarissa esiteltiin KuntaIT:n ASPA-projektissa luotua asiakaspalvelukeskus-konseptia monipuolisesti suunnittelijoiden, toteuttajien ja asiakkaiden näkökulmista.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen totesi avauspuheenvuorossaan Asiakaspalvelukeskus-projektin olevan konkreettinen askel lähemmäs asiakaslähtöistä kunnan asiakaspalvelua, tuottaen tärkeää tietoa ja esimerkkitoteutuksen asiakaspalvelun kehittämisestä. Varatoimitusjohtaja Nenonen puhui myös ajankohtaisista asioista kunnissa, sekä kuntien keskeisestä roolista julkishallinnon asiakaspalvelussa ja sen kehittämisessä.
– Asiakasstrategian huomioonotto julkisella sektorilla on usein vielä outo asia, mutta se on erittäin tärkeä lähtökohta kehitystyölle, totesi seminaarin puheenjohtaja Jussi Kauppi, Oulun Konttorin vs. johtaja.
Lisäksi päätösseminaarissa puhuivat mm. hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli, Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halonen, johtaja Matti Franck Valtiovarainministeriön KuntaIt-yksiköstä, johtaja Anna-Mari Ylihurula Elisa Oyj:stä ja Oulun kaupungin vs. tietohallintojohtaja Juhani Heikka.
Puheenvuoroissa pohdittiin muun muassa toimintamallin soveltamista käytäntöön, tuottavuuden luomista uusilla toimintamalleilla sekä asiakaspalvelun ja laadukkaiden asiakaskohtaamisten kehittämistä. Seminaarissa pureuduttiin myös tarvittavien tietojärjestelmien ja sähköisten palvelujen kehittämiseen sekä asiakastiedon hallintaan.
Seminaariesitykset löytyvät osoitteesta www.asiakaspalvelukeskus.info. Videot puheenvuoroista julkaistaan viikolla 36 osoitteessa http://www.ouka.fi/aspa
Tule mukaan kommentoimaan asiakaspalvelukeskuskonseptia!
Asiakaspalvelukeskus-projekti ja KuntaIT haastavat kuntien johdon ja asiakaspalvelun kehittäjät kommentoimaan ja jalostamaan asiakaspalvelukeskuskonseptia. Toimintamalli avaa uusia näkökulmia erikokoisten kuntien tehokkaaseen asiakaspalveluun ja kuntien väliseen yhteistyöhön palvelujen järjestämisessä.
Mallia voi tarkastella sitä varten rakennetun verkkopalvelun kautta, ja rekisteröityneillä käyttäjillä on mahdollisuus kommentoida konseptia ja sen osia. Projekti jatkuu vielä loppuvuoden ajan.
Toimintamalliin voi tutustua osoitteessa www.asiakaspalvelukeskus.info.
Lisätietoja:
Tiiu Honkala
projektipäällikkö
tiiu.honkala@ouka.fi