IT-ratkaisuilla yhteisiä muutostoimia julkiseen hallintoon
Hyvinvointimallin tukemiseksi tarvitaan koko julkisen hallinnon yhteisiä voimakkaita muutostoimia. Tämä tarkoittaa myös valtio- ja kuntasuhteen kehittämistä edelleen. Valtiovarainministeriön hallintopoliittisessa tulevaisuuskatsauksessa ICT linjataan strategiseksi voimavaraksi, jonka avulla luodaan uusia toimintamalleja ja kilpailuetua. Näin kertoi ylijohtaja Silja Hiironniemi valtiovarainministeriöstä avatessaan JulkIT-foorumin 1.12.2010 Helsingissä.
Foorumi on perinteisesti suunnattu julkisen hallinnon organisaatioille ja ICT-yrityksille. Päivän esitykset videoitiin nähtäviksi internetissä, mikä näkyi kuntien edustajien määrässä. Puheenjohtaja, IT-johtaja Matti Franck kiittelikin, että kunnat säästivät matkakuluissa.
– ICT:n läpimurrolla toteutuu julkisten palvelujen ja hallinnon muodonmuutos. Tarvitaan yhteistä kehittämistä yhteen toimivin ratkaisuin. Julkiset tietovarannot on saatava vapaasti julkisen sektorin toimijoiden käyttöön. ICT-investointien rahoitusjärjestelmää on kehitettävä, osaamisen rakennetta on muutettava, ja kehittämiseen, tilaamiseen ja tuotantoon tarvitaan kokonaisvaltaista uudelleen organisointia. Toimenpiteiksi ehdotetaan myös kuntasektorin tietojärjestelmien ja niiden yhteensopivuuden ja sähköisten palvelujen kehittämistä valtion ohjauksessa, Hiironniemi selosti.
Hiironniemi esitteli tuoreen Julkishallinnon verkkopalvelut 2010 -tutkimuksen alustavia tuloksia. Niiden mukaan kaikista vastaajista 60 prosenttia käyttää päivittäin internetiä, mutta yli 65-vuotiaista vain 12 prosenttia. Julkishallinnon www-sivuista ovat suosikkeja kela.fi, vero.fi, karttapaikka.fi ja mol.fi, kun taas oman kunnan verkkosivut saivat vähän mainintoja.
– Laki tietohallinnon ohjauksesta ehtii toivottavasti voimaan jo vuoden 2011 alusta. SADe-ohjelman palvelukokonaisuudet saadaan toteutusvaiheeseen vuodenvaihteessa, jolloin myös asiointitili julkistettaneen, Hiironniemi kertoi.
Yhdessä toimiminen KuntaIT:n paras innovaatio
Neuvotteleva virkamies Tommi Oikarinen valtiovarainministeriön KuntaIT-yksiköstä selosti KuntaIT-hankkeiden jalkautuksen nykytilaa.
– KuntaIT:n tavoitteiksi määriteltiin lähtövaiheessa toteuttaa kuntien kanssa yhdessä kehitysprojekteja, joilla luodaan kuntien palvelutuotantoja ja toimintaa tukevia ratkaisuja ja palveluita. Koko kuntakentän käyttöön tarkoitetuilla ratkaisuilla parannetaan toiminnan tuottavuutta. Nyt painopisteenä on saada ratkaisut tuotantoon ja hyödyt toteutumaan varmasti ja nopeasti. Ennen kaikkea haetaan muutosta kunnan toimintaan, uusia asiakaspalvelumalleja ja uusia prosesseja.
– Verkostoituminen tehostaa ratkaisujen käyttöönottoa ja hyvät käytännöt jaetaan työpajoissa ja seminaareissa. Ratkaisuja voidaan räätälöidä kuntakohtaisesti, apua ja tukea tarjoamme kaikissa vaiheissa.
KuntaIT-hankkeet herättivät runsaasti kysymyksiä, joista muutama esimerkki:
Mitkä ovat KuntaIT:n parhaat innovaatiot ja ratkaisut?
– Paras innovaatio on yhdessä toimiminen. Kunnat on saatu yhteen miettimään ratkaisuja, ja näin löytyvät useimmille sopivat ratkaisut, Oikarinen vastasi.
Mitkä ovat KuntaIT:n lopputulokset – kasa paperia?
– Esimerkiksi Kuntarekry on jo otettu menestyksellä käyttöön. Osa tuloksista on konsepteja, prosessimäärityksiä, joita ei vielä ole viety palveluiksi asti. Osa hankkeista on laajenemassa käyttöön hyvää vauhtia, Tommi Oikarinen vakuutti.
Kuntien kannattaa hyödyntää valtion tietoturvatyötä
Valtion IT-johtaja Yrjö Benson kertoi valtion työasema- ja viestintäratkaisuhankkeista. Hän painotti perustekniikan kehittämisen merkitystä kun parannetaan tuottavuutta, lisätään joustavuutta ja varmistetaan osaamista.
Tietoturvallisuusasetusta esitellyt neuvotteleva virkamies Mikael Kiviniemen mukaan kunnat voivat soveltuvin osin hyödyntää VAHTIa (valtionhallinnon tietoturvallisuuden ohjeistoa) tietoturvatasojen määrittelyssä. Hän rohkaisi kuntia hyödyntämään valtion tekemää työtä ja muistutti, että asioita tehdään yhdessä, mutta kunnilla on oma päätösvalta.
Hankepäällikkö Esko Vainio esitteli harvalle ennestään tuttua hallinnon turvallisuusverkko, TUVE-hankkeen etenemistä. Valtion ylimmän johdon ja turvallisuusviranomaisten korkean varautumisen tietoliikenneratkaisu on valmis vuoden 2012 loppuun mennessä.
Valtiokonttorin johtaja Anna-Maija Karjalainen esitteli Valtion IT-palvelukeskuksen nykyisiä ja tulevia palveluja. Karjalaisen mukaan palvelut ovat myös kuntien käytettävissä. Kansalaisille suunnattuja palveluja on jo useita, ja lisää on kehitteillä. Kuntalaiset voivat käyttää muun muassa asiointitiliä, TEM-palveluista lähinnä työttömyyteen liittyviä ilmoituksia sekä maistraatin sukunimen vaihtoilmoitusta. Myös Suomi.fi-portaalin uusittu versio ja lomake.fi-alusta ovat käytössä. Verkkotunnistamisen ja -maksamisen palvelu Vetumaa hyödyntää jo 80 organisaatiota.
JulkIT-foorumi
Helsingissä 1.12.2010 järjestettyyn JulkIT-foorumiin osallistui paikan päällä 310 julkisen hallinnon ja järjestelmätoimittajien edustajaa ja verkkolähetyksen kautta 182 henkilöä ympäri Suomen.
Tutustu tilaisuuden ohjelmaan ja esityksiin.