Skip Ribbon Commands
Skip to main content
kuntaitkuntamarkkinoillajip

KuntaIT Kuntamarkkinoilla

KuntaIT-hankkeiden tuotoksista myönteisiä kokemuksia

KuntaIT-hankkeissa on valmistunut viimeisimmän vuoden aikana ratkaisuja, joita kaikki kunnat voivat jo hyödyntää. Tästä parhaana esimerkkinä syyskuun alussa täyteen vauhtiin lähtenyt Kuntarekryn toiminta. Usean hankkeen tuotokset ovat myös jo pilottikäytössä, ja näistäkin on saatu myönteisiä kokemuksia.

Hyviä esimerkkejä löytyy mm. ASPAsta, Kohti kumppanuutta –hankkeesta sekä Sote-tietojohtamishankkeen ja kuntien arkkitehtuurin kehittämisen tulosten hyödyntämisestä. Myös sähköisen arkistonmuodostussuunnitelman ja eAMS hankkeen tuloksena on kuntien käyttöön valmistunut toimiva tehtäväluokitus ja eAMS-perusmalli käyttöönotto-ohjeineen.

KuntaIT:n hankkeet esittelivät tuotoksiaan ja niiden tämän hetkistä kehitysvaihetta Kuntamarkkinoilla 15.–16.9. Helsingissä. KuntaIT-ohjeman esityksissä oli yhteensä yli 500 kuulijaa.

KuntaIT:n esityksiin Kuntamarkkinoilla voit tutustua Ajankohtaista osion Materiaalipankissa.

Yhteentoimivuuslaki ja JIP kiinnostivat
​Eniten yleisöä kiinnostivat valmisteilla oleva yhteentoimivuuslaki ja uusi perustettava julkishallinnon IT-palveluyksikkö.

Julkisen hallinnon tietohallintoa säätelevän yhteentoimivuuslain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2011 alusta. Laki on merkittävä, koska se säätelee ensimmäistä kertaa koko julkisen hallinnon tietojärjestelmiä. Laki koskee valtiota, kuntia, Kansaneläkelaitosta ja muita julkista valtaa käyttäviä yhteisöjä.

Lain sisällössä on viisi olennaista kohtaa: kuntien kokonaisarkkitehtuuri, yhteentoimivuuden kuvaukset ja määritykset, yhteiset palvelut, kansalliset tietovarannot ja arviointitoiminto. Valmisteilla olevaa lakia esitteli Riku Jylhäkangas valtiovarainministeriöstä.

KuntaIT-yksikön päällikkö Matti Franck kertoi esityksessään parhaillaan valmisteilla olevan Julkisen hallinnon IT-palvelukeskuksen ”JIP” tehtävistä ja roolista kuntien ja valtion yhteisten JulkIT-ratkaisujen operatiivisesta tuotannosta ja hallinnoinnista vastaavana yksikkönä. Uuden palveluyksikön perustamisen keskeisenä tavoitteena on edistää julkisen hallinnon kustannustehokasta, toimivaa ja kilpailukykyistä palvelutuotantoa.

JIPin tehtävänä on hankkia, hallinnoida, ylläpitää ja myydä julkiselle hallinnolle yhteisiä IT palveluita ja ratkaisuja. Tehostamalla yhteistoimintaa ja kunnallishallinnon ja valtionhallinnon koordinointia saavutetaan kustannussäästöjä, jotka hyödyttävät koko kansantaloutta. Kustannussäästöjen avulla kyetään osaltaan vaikuttamaan siihen, etteivät tietohallintomenot kasva tarpeettomasti.

Ratkaisuja ja käyttökokemuksia esitellään hankkeiden omilla verkkosivuilla ja tämän sivuston Ratkaisut-osiossa.