KuntaIT-yksikkö sulautuu osaksi JulkICT-toimintoa
KuntaIT-yksikkö sulautuu osaksi JulkICT-toimintoa
KuntaIT-yksikkö lakkaa olemasta nykyisen muotoisena 1.11.2011. Tämän jälkeen toiminta jatkuu osana JulkICT-toimintoa sen eri yksiköissä.
Valtiovarainministeriöön perustettiin 1.4.2011 Julkisen hallinnon ICT-toiminto (JulkICT-toiminto). Uuteen toimintoon yhdistettiin aiemmin erillisinä yksikköinä toimineet Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö (ValtIT), KuntaIT-toiminta ja Turvallisuusverkkohanke (TUVE). Muutoksen tavoitteena on muun muassa, että tieto- ja viestintätekniikka palvelisi paremmin hallinnon ydintehtävien toteutusta.
Marraskuun alusta lähtien JulkICT-toiminto on organisoitu uudelleen kolmeksi uudeksi yksiköksi: 1. Strateginen ohjaus -yksikkö 2. Yhteisten ratkaisujen ohjaus -yksikkö ja 3. Vaatimukset ja suositukset -yksikkö.
Nykyisten KuntaIT-hankkeiden toteuttamista jatketaan näissä yksiköissä.
JulkICT tukee palvelutuotannon tehokkuutta erityisesti keskitettyjen ICT-palvelujen avulla. JulkICT-toiminnossa työskentelee 30 henkilöä. Toiminnon päätehtäviin kuuluvat tietohallintolain toimeenpano, julkisen hallinnon ICT-strategian suunnittelu ja toteuttaminen sekä valtion ja kuntien ratkaisujen ja palvelujen ohjaus.
Lisäksi toiminto vastaa muun muassa Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelma) johtamisesta sekä Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (JUHTA) ja Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmän (VAHTI) toiminnasta.
Seuraavien kuntakenttää koskevien uutisten lähettäjänä toimii JulkICT-toiminto. |
false,false,1