Skip Ribbon Commands
Skip to main content
Lapsiperheiden verkkopalvelun koekäyttö käynnistynyt

Lapsiperheiden verkkopalvelun koekäyttö käynnistynyt 

Lapsiperheiden arkea helpottavaa verkkopalvelua on koekäytetty marraskuun lopulta lähtien kolmessa neuvolassa ja neljässä päiväkodissa Tampereella.  Alustavat kokemukset sähköisestä palvelusta ovat olleet lupaavia.
 
- Kun kaikki asiointi hoituu yhdestä turvallisesta verkkopalvelusta, vanhempien ei tarvitse huolehtia ovatko kaikki lappuset mukana eikä jonotella puhelimitse moniin eri paikkoihin. Näin vanhemmille jää enemmän aikaa lasten kanssa olemiseen, kertoo Hallilan päiväkodin johtaja Annikki Numminen.
 
- Kun lomakkeet on valmiiksi täytetty sähköisesti, henkilökunta voi keskittyä lasten kuulumisiin tutustumiseen ennen tapaamista. Tapaamisissa jää näin enemmän aikaa olennaiseen, kun tärkeistä asioista pääsee keskustelemaan heti, hän jatkaa.
 
Palvelu otettavissa käyttöön vuoden 2012 aikana
- Palvelun koekäyttö jatkuu helmikuun 2012 loppuun. Palautetta kerätään kokeiluun osallistuvilta loppukäyttäjiltä ja palvelua hiotaan saatujen palautteiden pohjalta. Myös muut hankekunnat suunnittelevat palveluiden koekäyttöä. Lisäksi palvelu konseptoidaan, jotta se saadaan helposti ja kustannustehokkaasti muiden kuntien käyttöön.
 
- Tavoitteenamme on saada lapsiperheiden verkkopalvelu valmiiksi laajempaa käyttöönottoa varten kevään 2012 aikana. Jatkossa sitä voi kehittää edelleen myös muihin lasten ja nuorten palveluihin, sanoo Paula Vänninmaja, KuntaIT:n Kohti kumppanuutta -hankkeen projektipäällikkö Tampereen kaupungista.
  
***
 
Lapsiperheiden sähköinen verkkopalvelu kokoaa lapsia koskevan sirpaloituneen tiedon eheämmäksi kodin suuntaan. Palvelu- ja asiointikokonaisuus mahdollistaa lapsen ja perheen palvelutietojen seurannan ja kommentoinnin neuvolasta (päivähoidosta ja esiopetuksesta, kouluterveydenhuollosta ja) alkuopetuksen loppuun helposti ja turvallisesti. Palvelusta voi hakea muun muassa päivähoitopaikkaa ja varata aikoja erilaisia tapaamisia sekä käyntejä varten. Palveluntarjoajat voivat myös lähettää lasten vanhemmille erilaisia tiedotteita esimerkiksi tapahtumista tai aukioloajoista. Vanhempien suostumuksella lasta koskevia tietoja voidaan hallitusti luovuttaa eri toimijoille. Tämä vähentää jatkuvaa päällekkäistä tiedonkeruuta ja tukee eri toimijoiden välistä kumppanuutta.